Kuulun sukupolveen jonka silmät ja korvat heräsivät ulkomaailman todellisuuteen 1960-luvun jälkipuoliskolla. Suurin heräte oli Vietnamin sodan melskeet. Osallistuin lukiolaisena ensimmäisiin mielenosoituksiini Helsingin kaduilla Vietnamin sotaa vastaan. Hyvänä kakkosena oman tietoisuuteni muovaajana tulivat Portugalin afrikkalaisten siirtomaiden vapautusliikkeet ja niiden taistelu siirtomaavallan kumoamiseksi.
Mosambik ja vapautusliike FRELIMO astui kuvaan kahden peräkkäisen tapahtuman kautta 1970-luvun alussa.
Olin demarinuorten (SNK) yhtenä edustajana mukana Kansainvälisen Solidaarisuusrahaston, myöhemmin Solidaarisuussäätiön perustamisvalmisteluissa. Rahaston perustaminen tapahtui SDP:n puolueneuvoston kokouksessa 11. marraskuuta 1970 (tapahtumaa selostetaan laajemmin Jukka Pääkkösen kirjassa Horisontissa reilumpi maailma, joka julkaistiin säätiön 50-vuotisjuhlien merkeissä.)
Perustamiskokouksen kansainvälisenä vieraana oli FRELIMOn valtuuskunta silloisen keskuskomitean jäsenen Joaquin Chissanon johdolla. FRELIMOa oli kaavailtu rahaston ensimmäisten rahoituskohteiden joukkoon. Chissano esitti kokoukselle mukaansa tempaavan tervehdyspuheen, jossa hän kuvasi siirtomaavallan karua todellisuutta, vapautusliikkeen aseellista kamppailua ja muuta toimintaa ja maalaili Mosambikille ruusuista tulevaisuutta, kun kansa rakentaa uutta yhteiskuntaa voimakkaassa ja terveessä maassa.
Samoihin aikoihin Suomen Teiniliitto haki uutta kansainvälisten asioiden sihteeriä, jonka päätehtävänä olisi toimia vuoden 1971 syksyn toisen Mosambik-taksvärkkikampanjan koordinaattorina. Erinäisten kuvioiden myötä allekirjoittanut valittiin tehtävään.
Mosambik-taksvärkin kakkososan tavoitteena oli vahvistaa vuoden 1969 ensimmäisen kampanjan tuloksen, eli Tansanian puolella sijainneelle Mosambik-instituutille hankitun painokoneen ja pienimuotoisen kirjapainon toimintaedellytyksiä .
Kampanja itsessään tietysti edellytti että nuori aktivisti perehtyy laaja-alaisesti maan ja vapatusliikkeen asioihin eri kanteilta. Melkoinen kehityspolitiikan peruskurssi siis. Henkilökohtaiseksi kohokohdaksi tässä pestissä nousi kuitenkin FRELIMOn vuonna 1969 Dar es Salaamissa murhatun johtajan Eduardo Mondlanen lesken, Janet Mondlanen vierailu Suomessa keväällä 1972. Janetin monipuolisesta ohjelmasta on erityisesti jäänyt mieleen, kun saatoin hänet Myyrmäen yhteiskouluun vierailulle. Kouluvierailuun kuului kouluun tutustumisen ohella myös paneelikeskustelu, jossa Janetin ja allekirjoittaneen ohella olivat mukana mm. SPR:n apulaispääsihteeri Gunnar Rosén ja Suomen YK-liiton pääsihteeri Hilkka Pietilä.
Olen myöhemmin monta kertaa todennut että näillä nuoruusvuosien Mosambikiin liittyneillä kokemuksilla on ollut keskeinen vaikutus siihen, että aikuisiän työurani ja kansalaistoimintani on suuntautunut niin vahvasti kansainvälisiin asioihin.
1970-lukuni sujui vahvasti suomalaisen ja kansainvälisen nuorisopolitiikan erilaisissa tehtävissä. Näissä ympyröissä törmäsin aika ajoin myös FRELIMOn edustajiin. Mieleeni on jäänyt erityisesti Armando Panguene, joka myöhemmin nousi varsin keskeisiin asemiin Mosambikissa ja FRELIMOssa.
Mieleen on jäänyt myös Mosambikin kansantasavallan presidentin Samora Machelin virallinen vierailu Suomeen toukokuussa 1977. Ohjelmaan kuului vastaanotto Marskissa, johon kutsuttiin mukaan myös Mosambik-taksvärkeissä mukana olleita aktiiveja, minä niiden joukossa.
****
Seuraavaksi Mosambik nousi horisonttiini Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen perustamisen ja sen hallinnoiman kehitysjoukko-ohjelman myötä. Tämä toiminta alkoi tunnetusti 1986, ja ensimmäiset kehitysjoukkolaiset lähtivät Sambiaan seuraavan vuoden aikana. Kepan tavoitteena oli alusta pitäen laajentaa toimintaa vähintään pariin muuhun maahan.
Mosambik astui kuvaan kaksivaiheisesti. Ulkoministeriön esityksestä Kepa teki jo vuoden 1986 lopulla sopimuksen Mosambikissa toimivan yhteispohjoismaisen maatalousohjelman MONAPin suomalaisten kooperanttityöntekijöiden rekrytoinnista ja valmennuksesta. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Kepan kautta Mosambikiin lähti toistakymmentä kooperanttia eri puolille maata.
Nicaraguasta tuli kehitysjoukkotoiminnan toinen yhteistyömaa vuodesta 1988 eteenpäin, ja sen jälkeen arvioitiin että tilaa ja resursseja on vielä yhdelle. Kehitysjoukko-ohjelman kolmanneksi yhteistyömaaksi valikoitui vuonna 1990 Mosambik. Kokemukset MONAP-yhteistyöstä loivat ratkaisevan pohjan päätökselle, ja siihen vaikutti myös useiden suomalaisjärjestöjen vahva kanta, ei vähiten vuonna 1986 perustetun Suomi-Mosambik Seuran.
Kepan toiminnanjohtajana pyrin edistämään Kepan maavalintaprosessia asetettujen kriteerien pohjalta ja objektiivisesti. Erityinen ”lukkarin rakkauteni” Mosambikia kohtaan oli kuitenkin Kepan päättävien elinten ja kollegojeni tiedossa . Olin mielissäni siitä että Mosambik tuli vahvasti mukaan Kepan yhteistyömaiden joukkoon.
1990-luvulla Mosambikissa työskenteli viitisenkymmentä suomalaista kehitysjoukkolaista. Kepan ohjelman uudistuessa ja muuttuessa laaja-alaisemmaksi kumppanuusohjelmaksi, toiminta yhteistyömaissa muuttui. Puhtaan henkilöavun tilalle tuli erilaiset kumppanuussuhteet Mosambikin kansalaisyhteiskunnan ja sen eri järjestöjen kanssa.
Kumppanuussuhteisiin liittyi myös uudenlainen kriittinen kehityspoliittinen dialogi ja vaikuttamistyö, joka oli vahvasti esillä myös Kepan toiminnassa Mosambikissa. Vuosituhannen vaihteen molemmin puolin merkittävä mielipidevaikuttaja oli brittitutkija Joe Hanlon, joka oli asunut pitkiä aikoja Mosambikissa ja kirjoittanut maan historiasta, politiikasta ja taloudesta useita kirjoja, joista osa kantautui myös minun lukulistalleni.
****
Vuosien 1986 ja 2003 välisenä aikana tein yhteensä kymmenkunta työ- ja kenttämatkaa Mosambikiin. Muistoja riittää kaikista, mutta tässä yhteydessä nostan esille ensimmäisen ja ainakin toistaiseksi viimeisen matkani maahan.
Ensimmäisen työmatkani Mosambikiin tein syksyllä 1986 yhdessä Kepan edesmenneen läheisimmän kollegani ja ystäväni Martti Poutasen kanssa. Matkan tarkoituksena oli sopia MONAPin ja Kepan välisestä yhteistyöstä ja tutustua MONAPin työhön paikan päällä.
Matka tehtiin varsin poikkeuksellisissa tunnelmissa. Olimme aluksi muutaman päivä Lusakassa hoitamassa Kepan asioita. Lensimme Lusakasta Maputoon Angolan lentoyhtiön koneella. Poikkeukselliset tunnelmat johtuivat siitä, että kolme viikkoa aikaisemmin presidentti Machelin johtama valtuuskunta oli aloittanut kotimatkansa Lusakasta määränpäänään Maputo. Machelin kone kuitenkin syöksyi maahan tuhoisin seurauksin.
Majoituimme Maputossa siirtomaakauden tyyliä edustavaan hotelli Polanaan. Siellä saimme suoran kosketuksen valtakuntaa kohdanneeseen tragediaan, kun hotellissa asui myös turmakoneen mustaa laatikkoa tutkiva kansainvälinen komissio, johon kuului myös suomalainen asiantuntija Kai Frostell. Hän oli kuullut oleskelustamme hotellissa ja etsi meidät käsiinsä. Näin siksi, että hän luuli toisen meistä olevan Folke Sundqvist, hänen vanha koulutoverinsa. No eipä ollut, mutta yhteensattumaa lisäsi se että minä tunsin tämän toisen Folken varsin hyvin. Hänkin oli nuoruudessaan aktiivinen demarinuorissa ja aktiivinen Vantaan kunnallispolitiikassa.
Synkistä yleistunnelmista ja maassa vallinneesta sotatilasta huolimatta matkaohjelmamme toteutui jokseenkin suunnitelmien mukaisesti. Sopimus MONAPin kanssa saatiin kuntoon. Mainiona isäntänämme oli Lasse Parkkali joka työskenteli MONAPin hallintotehtävissä Maputossa. Yhteistyöneuvottelujen ohella pääsimme jonkun verran kiertämään myös Maputon ulkopuolella, mm. vanhassa Beiran satamakaupungissa . Siellä kävimme mm vanhalla ränsistyneellä rautatieasemalla, jossa ruohikko ja pusikot olivat kasvaneet korkeiksi. Yhdellä laiturilla roikkui vielä , ruohikon keskellä, lähtevän junan kyltti joka ilmoitti junan lähtevän Bulawayoon kello 16. Sodan runtelemassa ja autioittamassa kaupungissa aika oli konkreettisesti pysähtynyt.
Paluumatkan lähtövalmistelut sujuivat myös erikoisissa tunnelmissa. Maputossa ja myös lentokentällä oli päivittäin sähkökatkot. Sellainen sattui kohdallemme kun check-in Mosambikin lentoyhtiön lentoon Kööpenhaminaan oli alkamassa. Hetken verran yleistä hämminkiä, mutta sitten check-in tiskeille sytytettiin kynttilät palaamaan, ja check-in vietiin läpi kynttilän valossa. Pääsimme onnellisesti kotiin.
Myöhemmistä työmatkoista yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Olin etukäteen esittänyt kenttätoimistolle toivomuksen, että jos suinkin on mahdollista tapaisin mielelläni vielä kerran Janet Mondlanen, joka tuolloin asui Maputossa. Tämä onnistui ! Kepan kehitysjoukkolaiset kokoustivat Maputossa, ja Janet tuli kokouspaikalle tapaamiseen. Hän oli jo hyvissä voimissa ja edelleen aktiivinen monella rintamalla. Hän oli mukana perustamassa Eduardo Mondlanen nimeä kantavaa säätiötä vuonna 1996. Muistelimme vähän vanhoja, mutta etupäässä puhuimme Mosamikin silloisesta tilanteesta. Ikimuistoinen kohtaaminen.
Kepan Mosambik-vuosilta on jäänyt monta läheistä ystävää ja tujttavaa. Näistä mainitsen tässä yhteydessä erityisesti Laura Torvisen , joka on toiminut Mosambikissa sekä kooperanttina, Kepan kenttäkoordinaatoorina että myöhemmin Suomen suurlähettiläänä, sekä Mika Rönkön, jolla niinkään on pitkä ura Kepassa sekä kotimassa että yhteystoimitsijana Mosambikissa. Nykyään molemmat ovat Suomi-Mosambik Seuran kantavia voimia.
Toistaiseksi viimeinen matkani Mosambikiin tapahtui syksyllä 2003. Olin syyskuun alussa aloittanut ulkoministeri Erkki Tuomiojan erityisavustajana. Tämän uuden työrupeaman alku sujui varsin dramaattisissa merkeissä. Ruotsin ulkoministeri, Erkin hyvin läheinen kollega ja myös minun hyvin tuntema Anna Lindh murhattiin 11. syyskuuta. Hänen seuraajakseen tuli Laila Freiwalds . Lokakuun ohjelmaan kuului pohjoismaiden ja noin 10 Afrikan maan ulkoministerien tapaaminen, perinne jonka taustalla oli mm Anna Lindh.
Tämänkertaisen kokouksen isäntänä oli Mosambikin ulkoministeri Leonardo Simao ja kokouspaikkana rantakaupunki Pemba Cabo Delgadon maakunnassa pohjois-Mosambikissa. Tuomioja ja minä ”liftasimme” Freiwaldsin johtaman Ruotsin valtuuskunnan kanssa Ruotsin hallituksen lentokoneella. Välilasku Kairossa, sieltä yölennolla suoraan Pembaan.
Pemba oli tuttu pikkukaupunki Kepan kaudelta. Meillä oli siellä vuosien varrella kehitystyöntekijöitä (mm. edesmennyt Fred Brooker joka ehti vaikuttaa myös Kepan kenttäkoordinaattorina Sambiassa) ja muuta toimintaa ja olin käynyt siellä pariin otteeseen. Ulkoministerikokous pidettiin upouudessa Pemba Beach nimisessä rantahotellissa keskustan ulkopuolella. Tuolloin tämä kokousperinne oli vielä voimissaan. Ministerit saattoivat käydä avoimia ja suoria keskusteluja monenlaisista kansainvälisen politiikan asioista.
Ensimmäisen kokouspäivän jälkeen saatoin illalla piipahtaa samalla rannalla olleeseen vähän vaatimattomampaan, edelliskäynneiltä tuttuun rantaravintolaan, jossa tapasin niinikään vierailemassa olleita suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajia, mm. Kuurojen Liiton Pekka Mikkolan ja vammaisjärjestöjen yhteistyöjärjestön FIDIDAn Tuija Halmarin. Molemmat hyviä tuttuja Kepan ajoiltani. Erikoinen reissu, jossa vanha ja uusi elämäni kohtasivat vuorokauden sisällä sangen erikoislaatuisessa ympäristössä.
*****
Olin vuosikymmenten varrella eri tavoin ollut mukana Solidaarisuuden toiminnassa, ja vuonna 2015 minut valittiin säätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Vuonna 2020 Solidaarisuus täytti 50 vuotta, sen kunniaksi saatiin aikaan edellä mainittu Jukka Pääkkösen kirja.
Varsinaisen juhlavuoden suunnitelmat menivät koronapandemian takia pieleen. Korvaava 50 + 1 juhlatapahtuma kyettiin järjestämään Kalasataman Kellosalissa vasta syksyllä 2021.
Kun rakentelimme tapahtuman ohjelmaa kaivelin arkistoja ja kävin uudemman kerran läpi perustamisvaiheita. Siinä yhteydessä tuli vastaan tuo edellä selostamani SDP:n puolueneuvoston kokous, jossa FRELIMOn Joaquin Chissano piti tervehdyspuheen solidaarisuusrahaston perustamispäätöksen käsittelyn yhteydessä. Chissanostahan tuli Mosambikin toinen presidentti Samora Machelin dramaattisen poismenon jälkeen ja hoiti virkaa aina vuoteen 2005 saakka. Hän oli senkin jälkeen ollut aktiivinen monissa kansainvälisissä tehtävissä.
Päähäni pälkähti idea, että kun nyt Chissano tervehti säätiömme perustamiskokousta niin olisihan se upeaa jos häneltä saisi tervehdyksen myös 50-vuotisjuhliimme. Pidimme idean toteutumista melko kaukaa haettuna, mutta päätimme yrittää. Eikä yrittänyttä laiteta. Sain Chissanoon yhteyttä hänen kansliansa kautta, ja vastaus oli myönteinen: tervehdys tulee ja tuli.
Minulla oli kunnia lukea Chissanon tervehdys juhlayleisölle Kellosalissa. Tervehdyksessään Chissano muisteli tyytyväisyydellä osallistumistaan Solidaarisuuden perustamiskokouksessa Helsingissä 11.11.1970. Hänen mieleensä palautui myös suomalaisen nuorison senaikainen laaja toiminta toiminta Mosambikin kansallisen vapautuksen edistämiseksi, minkä tuella hankittiin painokone, paperia ja muuta kirjapainotyössä tarvittavaa välineistöä.
Näin eräs ympyrä oli sulkeutunut.
*****
Toivottavasti tämä pintapuolinen vaellus läpi vuosikymmenten kertoo miksi Mosambikilla on ollut ja on erityisasema minun mielessäni.
Entä Mosambikin nykyisyys ja tulevaisuus ? Tiedän siitä liian vähän esittääkseni ehdottomia mielipiteitä. Sen tiedämme kuitenkin varmuudella ettei Mosambikin tulevaisuudesta tullut sitä ruusuista aikaa, jossa kansa rakentaa uutta yhteiskuntaa voimakkaassa ja terveessä maassa, kuten Joaquin Chissano maalaili tervehdyksessään 1970 Helsingissä.
Mosambikin itsenäistymisen jälkeiset 50 vuotta kestänyt kausi on ollut monessa mielessä synkkä ja ristiriitainen, johon pitkään kestänyt verinen sisällissota jätti syvät jälkensä . Kokonaiskuva ei kuitenkaan ole tässäkään tapauksessa mustavalkoinen. Kyllä maassa on vuosikymmenten saatossa saatu aikaan myös oikeaa edistystä, osin kansainvälisen kehitysyhteistyön tuella.
Viimeistellessäni tätä kirjoitusta päätin googlata ja katsoa mitä uunituoretta tietoa sieltä Mosambikista löytyy. Vastaan tuli 23.4.2026 päivätty uutinen, jossa kerrottiin Kiinan kommunistisen puolueen ja FRELIMOn solmimasta uudesta yhteistyösopimuksesta, joka uutisen mukaan on uusi merkittävä askel ystävyyden, solidaarisuuden ja yhteistyön historiallisissa suhteissa molempien puolueiden ja maiden välillä.
Tätä voitaneen pitää yhtenä esimerkkinä siitä miten ja mihin suuntaan uusi maailmanjärjestys on muovautumassa, ja miten Mosambikin nykyjohto asemoi itseään tässä murroksessa.
Alussa FRELIMO määritteli itsensä marxilais-leniniläiseksi liikkeeksi. Kylmän sodan päättymisen jälkeen siitä kuoriutui sosialistinen puolue joka liittyi kansainvälisen sosiaalidemokratian järjestöperheen jäseneksi. Vuosituhannen vaihteen molemmin puoli Joaquin Chissano oli pitkään Sosialistisen Internationaalin arvostettu varapresidentti.
Voidaan aiheellisesti kysyä miten hyvin nämä vasemmiston perinteiset aatteelliset määritelmät vastaavat Mosambikin lähihistorian tapahtumia ja valtapuolueen todellista linjaa.
Nykyajan Mosambikin kuva on väistämättä aika ristiriitainen. Maailmanpankin ja Valuuttarahaston tuoreista raporteista saa tietoa siitä, että monissa ihmisten perustarpeiden kannalta tärkeissä asioissa on vuosien varrella edistytty tuntuvasti. Tämä koskee erityisesti terveydenhuoltoa, koulutusta, sosiaaliturvaa ja muita toimia köyhyyden vähentämiseksi. Toisaalta tiedetään kiistatta että Mosambikissakin korruptio on rehottanut ja poliittisen järjestelmän hauraus on vaikeuttanut todellisen demokratian juurruttamista.
Eräiden arvioiden mukaan vuoden 2024 laajojen mielenosoitusten ja satoja kuolinuhreja vaatineiden välikohtausten leimaamat vaalit saattavat ajan mittaan muodostaa jonkinlaisen käännekohdan Mosambikin poliittisessa kehityksessä. Maan sisällä on hallitus-oppositio jakolinjan yli saatu aikaan erilaisia dialogiprosesseja. Näiden edistämisessä myös suomalaisen kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat olleet mukana.
Kirjoitushetkellä en uskalla sanoa Mosambikin tulevaisuudesta muuta kuin kliseenomaisesti: pelkään edelleen pahinta mutta toivon parasta.
27.4.2026 FOLKE SUNDMAN