Hyvä Mosambik-ystävä!
Suomi-Mosambik-seura on tänä keväänä täyttänyt 40 vuotta. Seura perustettiin 21.4.1986 ”tarkoituksena Suomen ja Mosambikin välisten suhteiden edistäminen, Mosambikiin kohdistuvan kehitysavun vahvistaminen sekä Mosambik-tutkimuksen edistäminen Suomessa”. Näin on kirjattu seuran sääntöihin.
Kuluneiden neljän vuosikymmenen aikana Suomi-Mosambik-seura on toiminut sillanrakentajana Suomen ja Mosambikin välillä, toteuttanut kehitysyhteistyöhankkeita ja tehnyt Mosambikia tunnetuksi Suomessa niin taiteen kuin tieteen keinoin. Viime vuosina Suomi–Mosambik-seura on elänyt suvantovaiheessa – eräänlaista keski-iän kriisiä – mutta nyt seuran toiminta on elpymässä.
Haluamme juhlistaa Suomi-Mosambik-seuran pitkäjänteistä yhteistyötä Mosambikin kanssa julkaisemalla sarjan kirjoituksia, jotka kokoavat yhteen seuran jäsenten ja muiden Mosambik-ystävien kokemuksia, muistoja ja valokuvia matkan varrelta. Kirjoituksissa palataan Suomen ja Mosambikin välisen yhteistyön alkuaikoihin jo ennen Mosambikin itsenäistymistä, Suomi-Mosambik-seuran perustamisvaiheisiin ja yhteistyöhankkeisiin vuosien varrella. Kirjoituksissa kerrotaan myös työstä ja elämästä Mosambikissa sekä suunnataan katse Suomen ja Mosambikin nykypäivän kumppanuuteen.
Julkaisemme kirjoituksia aluksi Suomi-Mosambik-seuran kotisivuilla ja suunnittelemme kirjoitusten painamista juhlajulkaisun muotoon vuoden lopussa. Moni Suomi-Mosambik-seuran jäsenistä on ollut mukana toiminnassa vuosikymmeniä, osa taas on liittynyt mukaan myöhemmin tai osallistunut Suomen ja Mosambikin välisen yhteistyöhön jonkin mukaan kansalaisjärjestön tai valtiollisen kehitysyhteistyön kautta.
Toivomme, että juhlajulkaisusta muodostuu ”elävä arkisto”, joka kertoo Suomen ja Mosambikin välisen sillanrakennukset eri vaiheista vuosikymmenten aikana ja samalla avaa näkymiä tulevaisuuteen. Suomi-Mosambik-seuran näkökulmasta jokainen maittemme väliseen yhteistyöhön osallistunut Mosambik-ystävä on tehnyt arvokasta työtä kumppanuuden rakentamiseksi ja siksi olemme pyytäneet myös seuran ulkopuolisia henkilöitä kirjoittamaan seuran juhlajulkaisuun. Kiitos kaikista tähän mennessä saamistamme artikkeleista ja jutuista! Rohkaisemme samalla myös julkaisun lukijoita tarttumaan kynään ja jakamaan kokemuksiaan ja muistojaan Mosambikista.
Globaalin ja kansallisen kehityspolitiikan murrosvaiheessa on tärkeää, että Suomi-Mosambik-seura jatkaa työtään suomalaisten ja mosambikilaisten kumppanuuden ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi myös tulevina vuosina.
Laura Torvinen ja Mika Rönkkö