5.3.2026 Ossi Ollinaho, dosentti, Globaali kehitystutkimus, Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston Globaalin kehitystutkimuksen tieteenalassa on käynnissä kaksi projektia, jossa Mosambik on mukana. Näistä ensin eli vuoden 2023 syyskuussa alkanut projekti on Suomen ulkoministeriön DEVELOP2-ohjelman rahoittama Helsingin yliopiston ja Hankenin konsortiohanke, The socio-ecological and politico-economic dynamics of ecological restoration through tree planting schemes in the global South, joka tunnetaan lyhenteellä Trees for Dev (ks. www.treesfordev.fi). Hanketta vetää Hankenin apulaisprofessori Maria Ehrnström-Fuentes ja Helsingin yliopistossa professori Markus Kröger. Toinen on tämän hankkeen kyljessä operoiva Team Knowledge Finland -organisaation rahoittama projekti, jolla myös on pitkä ja hankala nimi: Restoring Ecosystems in Madagascar and Mozambique: Collaborative Training of Future Experts on Global Climate and Biodiversity Crises (REMM). REMM alkoi vuoden 2024 elokuussa ja molemmat projektit jatkuvat kuluvan vuoden eli vuoden 2026 loppuun saakka.
Trees for Dev -projekti syntyi tarpeeseen, jonka näimme syntyneen ennallistamisen ’trendaamisen’ myötä. Varsinkin se, että Yhdistyneet kansakunnat (YK) julisti kuluvan vuosikymmenen ekosysteemien ennallistamisen vuosikymmeneksi on lisännyt globaalilla tasolla huimasti erilaisia projekteja, tavoitteita, rahoitusta ja ohjelmia tuhoutuneiden tai kärsineiden luontoympäristöjen ennallistamiseksi. Globaalissa kuvassa ennallistamisesta on tullut saman tyyppinen yleinen ratkaisu kuin monet kestävän kehityksen alla kulkevat käytänteet ja käsitteet, kuten vihreä kasvu, vihreä siirtymä tai ympäristön suojelu (engl. environmental conservation). Sitä markkinoidaan yhtenä luontoon perustuvana ratkaisuna. Ekologista ennallistamista on kuitenkin tehty ja tutkittu jo vuosikymmeniä, sille on ihan oma journaalikin: Ecological Restoration. Keskustelu ennallistamisesta on suurimmaksi osaksi varsin luonnontieteellistä. Se on siis keskittynyt ennallistamisessa siihen, miten tuhoutuneita luontoympäristöjä voidaan ennallistaa ja mitä niissä ennallistettaessa tapahtuu sen sijaan, että katsottaisiin myös sitä, mitä ennallistaminen tekee paikallisille yhteisöille ja yhteiskunnille laajemmin.
Projektissamme pyrimmekin ymmärtämään kokonaisuutta eli sitä, millaisia vaikutuksia projekteilla ja muilla ekologiseen ennallistamiseen liittyvillä ilmiöillä on paikallisesti kohdemaissamme. Trees for Dev -projektissa on partnereita neljässä maassa: Mosambikin lisäksi Madagaskarilla, Etiopiassa ja Brasiliassa. Se keskittyy siis eniten itäiseen Afrikkaan. Projektissa keskeisessä roolissa on monipaikkainen, varsin etnografinen kenttätyö kohdemaissamme, mutta tutkimme ennallistamista ja siihen liittyvää rahoitusmaailmaa myös globaalisti. Projektissamme on mm. kaivettu esiin internetistä kaikki ennallistamisprojektit maailmanlaajuisesti. Ymmärrämme ekologisen ennallistamisen eri tyyppisinä käytänteinä palauttaa tuhoutuneita ekosysteemejä, jossa olennaista on paikkallisten yhteisöjen aloitteet, osallistuminen ja toimeentulo. Keskeisenä on tutkia voiko – ja millä ehdoilla – ennallistamisen myötä vähentää eriarvoisuutta, parantaa toimeentulorakenteita tai lisätä ihmisten ja muunlajisten hyvinvointia. Kutsumme näihin pyrkivää ennallistamista transformartiiviseksi ennallistamiseksi. Meille on selvää, että jos ennallistamisprojekti ei hyödynnä paikallisia elinoloja ja toimeentuloa, ei se voi olla kestävällä pohjalla.
Tähän asti Trees for Dev -projektissa on tehty ainakin yksi kenttätyömatka Suomesta jokaiseen kohdemaahan ja lisäksi paikallisten tutkimusta. Mosambikiin tehtiin viime vuoden maalis-toukokuussa kenttätyömatka, johon allekirjoittaneen lisäksi osallistui maisterintutkielmaansa tehnyt Helsingin yliopiston opiskelija Ville Gustafsson. Vietimme Villen kanssa Mosambikissa yhdessä kuukauden. Ville oli REMM-projektin ja Helsingin yliopiston apurahojen rahoittamana maassa kuitenkin kokonaisuudessa kaksi kuukautta, onnistuneen, joskin erityisen työlään ja mutkikkaan viisuminpidennysprosessin myötä. Lähdössä oli aika tavalla jännitystä, kun Mosambikin edellisvuoden (2024) lokakuiset oletettavasti vilpilliset vaalit saivat ärhäkkään vastaanoton. Oppositiojohtaja Venâncio Mondlanen organisoimat lakot ja mielenosoitukset – ja niiden väkivaltainen tukahduttaminen – kuitenkin loppuivat maaliskuuhun mennessä juuri sopivasti Mondlanen tehdessä 100 päivän rauhan uuden presidentin kanssa. Maassa oli kuitenkin merkittävästi vähemmän turisteja, mikä heikensi huomattavasti paikallisten toimeentuloa. Kun vielä USAID oli lopettanut lähes kaiken kehitysyhteistyönsä, oli maassa havaittavissa varsin masentunut mieliala.
Partnerimme Mosambikissa on OMR eli Observatório do Meio Rural, joka on keskeinen ja arvostettu tutkimuksellinen kansalaisjärjestö. OMR keskittyy nimensä mukaisesti maaseutujen tutkimiseen ja niiden väestöjen toimeentulon ja elämänlaadun parantamiseen tutkimuksen ja poliittisen vaikuttamisen avulla. Saimme oman huoneen OMR:n toimistosta ja järjestin OMR:ssa matkan lopussa työpajan, jossa työstettiin utopioita Mosambikin tulevaisuuteen, koska olin saanut vaikutelman, että Mosambikilta puuttuu hyvä visio tulevasta. Osallistujina oli tutkijoita, virkahenkilöitä ja järjestöihmisiä. Mutta työpajaa ennen teimme paljon muuta. Keskiössä oli kymmenen päivän ’roadtrip’ Maputosta rannikkoa pitkin aina Inhambanen ja Sofalan provinssien rajalle Savejokeen saakka pysähtyen kolmeen kohteeseen, jossa oli ollut mangrovemetsien ennallistamisprojekteja. Ensimmäinen kohde oli Gazan provinssissa Limpopo-joen suulla oleva kohde, jonka mangrovemetsistä hirmumyrsky oli vuonna 2000 tuhonnut ison osan ja jonka jälkimainingeissa paikalliset havahtuivat mangrovemetsien tärkeyteen paikallisten elinkeinojen, kuten kalastuksen, suhteen. Alueella on ollut useita eri ennallistamisprojekteja kahden ja puolen vuosikymmenen aikana.
Toisena kohteena oli Inhambane provinssissa, Morrumbenen kaupungissa oleva kohde, jossa lähinnä paikallisten toimeentuloon liittyvät ympäristöpaineet olivat tuhonneet mangroveja, joita oltiin nyt istuttamassa uudelleen. Biohiilin valmistuksessa ja varsinkin rakennusten raaka-aineena käytetään mangroveja yleisesti, mutta myös asutuksen laajeneminen mangrovemetsiin tai niiden läheisyyteen tuo paineita metsille. Tutustuessamme paikkaan mekin saimme istuttaa muutamia mangroveja, kun kävelimme alueella jo varsin kuivassa mudassa. Mangrovet vaativat sekä vettä – murtovettä eli meri- ja jokiveden sekoitusta – että kuivaa ja sen vuoksi mangrovemetsiä on yleensä vain jokisuilla (por. estuario) ja suistoilla. Tämän vuoksi lisääntyvien ja voimistuvien hirmumyrskyjen ja niihin liittyvien tulvien lisäksi ilmastonmuutos ja mannerjäätiköiden sulamisen myötä merien pinnan nousu on erityisen haitallista mangrovemetsille. Mosambikissa on kolmanneksi eniten mangrovemetsiä Afrikassa. Siellä kasvaa yhdeksää eri mangrovelajia, joista osa pystyy kasvamaan varsin kuivissa ja osa varsin märissä paikoissa. Mangrovet auttavat ylläpitämään ns. ekosysteemipalveluja toimien mm. merenelävien elinympäristöinä, estäen eroosiota ja toki myös sitoen hiiltä – noin viisinkertaisesti tyypilliseen kokonaan maalla sijaitsevaan metsään nähden.
Kolmas ja viimeinen kohteemme oli Govuron piiri Inhambanen maakunnan pohjoisrajalla, jossa oli ollut käynnissä merkittävä norjalaisrahoitteinen ennallistamisprojekti. Myös siellä saimme – tai jouduimme – hakemaan tutkimusluvan paikallisesta instituutiossa. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin mukava ihminen kertomassa mangroveista ja paikallisesta elämästä mukaan lukien sen, että piirin pääkaupunkia Nova Mambonea suunnitellaan siirrettäväksi noin kolmekymmentä kilometriä merestä poispäin eroosion ja tulvien vuoksi. Meillä oli tapaamisen jälkeen jotenkin outo olo käyskennellessämme tuossa unholaan tuomitussa, hyvin syrjäisessä pienessä kaupungissa. Matka Nova Mamboneen edellisestä kohteesta Inhambanen eteläosista kesti kauan, koska tiet olivat suoraan sanoen surkeassa kunnossa, jopa Mosambikin päätie. Vaikka olimme maastoautolla, kuljettajamme joutui usein lähes pysähtymään ison kuopan kiertääkseen. Silti niitä pitkin ajoi myös rekkoja, joista osa kuljetti merenantimia aina Maputoon saakka. Govurossa kalansaaliit eivät vielä olleet merkittävästi pienentyneet, kuten aiemmassa kahdessa kohteessamme.
Govuro oli roadtripillä mukanamme olleen OMR:n työntekijä Nehemias Lassen pääasiallinen tutkimuskohde. Hän teki kyselytutkimuksen pienten kylien asukkaille apunaan paikallista kieltä puhuvia assistenttejä, portugalilla ei pärjännyt. Mekin kävimme yhdessä paljolti hienoista pyöreistä savitaloista rakentuneessa kylässä tutustumassa. Kuten kuvaan kuuluu, joukko lapsia ympäröi meidät ’kananmunanvalkuaisen väriset’ uteliaisuudesta piukassa. Minun ja Villen pääasiallinen kohde oli paikallinen taimenkasvattamo, jonka ympärillä olevaa aluetta myös ennallistettiin. Paikka oli vaikuttava. Oppaanamme oli mosambikilainen WWF:n työntekijä, joka kertoi alueesta. Kävellessämme alueella – hän oli avojaloin ja sen vuoksi itsekin riisuin saappaani, kivalta tuntuva silkkinen muta upotti välillä lähes polviin saakka! – hän kertoi esimerkiksi mangroville elintärkeistä kanavista, joita pitkin vesi tulee ja poistuu alueelta Savejoen suiston koukeroisista vesistä. Yli sata paikallista oli lapiolla kaivanut kanavat ja heidät oli organisoitu istuttamaan mangroven siemeniä sekä sitten istuttamaan itse taimia ja valvomaan niiden kasvua. Kasvattamossa tuotettuja erilajisten mangrovien taimia vietiin myös muihin ennallistamiskohteisiin.
Matkan aikana kävi selväksi krooninen pula työstä ja toimeentulosta, jota vielä syvensi kehitysyhteistyörahojen niukkeneminen. Maaseuduilla ongelma näyttäytyi pienenevinä luonnonvaroina ja vaikeuksina saada niistä riittävää toimeentuloa. Nova Mambonessa keskustelin kalastajien kanssa ja kalansaaliita ostavien ja kuljettavien kanssa. Yksi heistä kysyi keskustelussa yht’äkkiä olisiko minulla hänelle töitä, vaikka minulle hän näyttäytyi parhaiten ansaitsevalta koko tuossa porukassa. Kaupungeissa ja varsinkin Maputossa työttömyys otti silmiinpistävämmän muodon. Ihmiset olivat toimettomia, yrittivät tehdä mitä tahansa ansaitaakseen elantonsa, pesivät kadulla autoja tai yrittivät epätoivoisesti saada myydyksi cashewpähkinöitä, rihkamaa tai taide-esineitä rannalla tai käsityöpuistossa vaalien jälkeisen myllerryksen jälkeen ulkomaisista turisteista tyhjentyneessä maassa. Samalla kuitenkin toinen toisiaan isompia katumaastureita huristi hurjaa vauhtia ohi, usein valoista piittaamatta.
Kaupungeissa, varsinkin Maputossa eriarvoisuus vaikuttaa räjähtäneen käsiin. Kun viime kerralla olin Mosambikissa vuonna 2013 ei tuollaisia katumaastureita juuri näkynyt ja liikennettä oli silmiinpistävästi vähemmän. Keskustelin monen tutkijan, virkamiehen, kansalaisjärjestöissä toimivien, mutta myös taksikuskien, hedelmämyyjien ja muiden tavallisten ihmisen kanssa Mosambikin nykytilanteesta ja erityisesti mielenosoituksista. Useat tunsivat hävinneensä kamppailun ja olivat varsin toivottomia tilanteessa. Kerroin heille aina vaikutelmani (ja toiveeni), että minulle kansanjoukkojen barrikaadeille nouseminen näyttäytyi vain alkuna yhteiskunnallisessa kamppailussa paremmasta tulevaisuudesta. Eräs politiikantutkija Eduardo Mondlanen yliopistossa analysoi Mosambikin nykytilanteesta niin, että Mosambik on siirtynyt vaiheeseen, jossa nuoremmalle sukupolvelle vuosikymmenten takainen itsenäisyystaistelu ei enää riitä Frelimon vallan oikeuttamiseksi. Tämä nuorempi sukupolvi uskaltaa vaatia politiikoilta – tai politiikalta – muutoksia.
Maassa vaadittaisiinkin merkittäviä muutoksia, ennen kaikkea pienen – oligarkki-politiikko – valtaeliitin vallan heikentämistä, jolle ekstraktivistinen talouspolitiikka ja ns. reikäinen talous ei ole perustavaa laatua oleva ongelma (jota se kaikille muille on), vaan rikkauksien lähde. Talouspoliittisesti maa olisi demokratian syventyessä motivoinunut ottamaan vahvemman kontrollin ulkomaisten korporaatioiden riistävän toiminnan estämiseksi ja muun muassa kehittää paikallista tuotantoa eri aloilla. Selvää on, että Mosambik on ’erikoistunut’ raaka-aineiden vientiin, toki vain ulkomaisten toimijoiden kautta, mutta vaikutelmani on, että sillä on toinenkin erikoistumisala – maahantuonti. Vaikka omaa tuotantoa ei ole, pienen rikkaan luokan ja hyvin toimeentulevan virkamies- ja muun keskiluokan kasvavalle kysynnälle pitää saada myytävää. Maahantuonti ottaa hyvin erilaisia muotoja. Saapuessani maahan, lentokentällä oli kymmenittäin kuution muotoisia, varsin kookkaita paketteja. Yksi näistä kuului koneessa vieressäni istuneelle naiselle – sisällä oli Kiinassa valmistettuja, naisen tarkkaan selvittämän kysynnän mukaan tuotettuja vaatteita.
REMM-projektissa pyrimme vahvistamaan Suomen ja Mosambikin ja Madagaskarin välistä akateemista toimintaa erityisesti henkilökunta- ja opiskelijavaihdon muodossa. Villen tyyliin kaksi Helsingin yliopiston opiskelijaa on ollut Madagaskarilla projektimme puitteissa hankkiakseen aineistoa maisterintutkielmaansa. Tätä kirjoittaessani kaksi mosambikilaista opiskelijaa, Ângela Nhatsave ja Elton Tonela, ovat lentämässä kohti Suomea. He ovat REMM-projektin partnerimme professori Natasha Ribeiron maisteriopiskelijoita UEM:n metsätieteelisellä osastolla ja tulevat sekä opiskelemaan että tekemään yhteistyötä REMM-projektissamme maalis-huhtikuun ajan. Opiskelijoiden saamisessa tänne on ollut kaikenlaista ongelmaa, mm. viisumeihin vaaditaan niin suurta rahamäärää täällä olon ajaksi, etteivät Team Knowledge Finlandin projektin rahoitus kata millään sellaisia summia. Onneksi Maputon suurlähetystö on ymmärtäväinen ja opiskelijat saivat viisuminsa. Lennotkaan eivät aivan kommelluksitta menneet, vaan heidän Dohan kautta olevat lennot peruttiin geopoliittisesta myllerryksestä Lähi-Idässä – Amerikan imperiumin hyökätessä Iraniin lentoa edeltävänä päivänä. Rehkinkin viime sunnuntain yrittäessäni selvittää miten yliopiston ostamat lentoliput voi sunnuntaina perua ja miten he pääsisivät tänne suuremmitta viipeettä toisella yhtiöllä. Vielä Luandan kauttakin menevään reittiin tuli pieniä mutkia, mutta niistäkin on selvitty tätä kirjottaessa.
Näiden vaihtojen lisäksi järjestämme tämän vuoden kesäkuussa Trees for Dev -projektin puitteissa symposiumin, johon tulee tutkijoita projektimme partneriorganisaatioista ja jossa esittelemme tutkimustemme tuloksia. REMM-projektissa järjestämme tämän vuoden syyskuussa sekä Mosambikissa että Madagaskarilla intensiivikurssin ekologisesta ennallistamisesta partneriyliopistoissamme. Suunnittelemme järjestävämme Eduardo Mondlanen yliopistossa kurssin opiskelijoille sekä ennallistamisteeman puitteissa työskenteleville, tarkoituksena luoda intensiivistä keskustelua perustuen projektissamme tehtyyn tutkimukseen sekä toki laajempaan akateemiseen tutkimukseen ennallistamisesta – soveltaen kaikkea sitä juuri Mosambikin tapaukseen. Tarkoituksena on edistää ns. transformatiivista ennallistamista Mosambikissa, jonka myötä ennallistettaisiin yhä enemmän tuhoutuneita luontoympäristöjä sekä kehitettäisiin paikallisia toimeentulorakenteita ja elinkeinoja varsinkin luontoympäristöihin perustuen – niitä köyhdyttämättä.
Kaiken kaikkiaan kaksi projektiamme syventää Helsingin yliopistossa tehtävää tutkimusta ja yhteistyötä Mosambikin kanssa. Tarkoituksenamme on kehittää uusia yhteistyöprojekteja UEM tutkijoiden kanssa. Kiinnostavina teemoina on puustoinen maatalous (por. agrofloresta), meriruohon mahdolliset roolit ns. sinisen hiilen tai talouden suhteen ja edelleenkin ekologinen ennallistaminen, toki aina kriittistä tutkimusta tehden. Itseäni kiinnostaa erityisesti osuuskuntiin perustuva tuotanto ja taloudellinen toiminta, sekä kansalaisjärjestöjen ja liikkeiden, varsinkin UNAC:n (União Nacional de Camponeses) toiminta. Kalastusta lukuunottamatta – tosin kalastuksessakaan yhteisöjen kalastusneuvostoja (por. conselho comunitário de pesca, CCP) ei kutsuta osuuskunniksi – osuuskunnat ovat silmiiinpistävästi poissa Mosambikin maaseudun taloudesta, vaikka ja ehkä juuri sen vuoksi, että Frelimo niitä aikoinaan pakotti ylhäältä alas traumatisoiden väestön niiden suhteen. Näkisin, että osuuskunnilla voisi kuitenkin olla merkittävä rooli talouden rakenteellistamisessa niin, että se hyödyttäisi pieniä viljelijöitä ja muita toimijoita.
Ylipäänsä näen tärkeänä tehdä kehityksellistä tutkimusta Mosambikissa. Vaikutelmani on, että suuren osan väestöstä elinoloja voisi niin helposti kohentaa ja kuitenkaan sitä ei ole tapahtunut, eikä näytä olevan tapahtumassa. Tätä ristiriitaa pitäisi voida ymmärtää paremmin ja ennen kaikkea luoda sellaista aidosti demokraattista poliittista voimaa maahan, joka voisi saada aikaiseksi tarvittavia muutoksia. Näen myös, että maalla ei ole tällä hetkellä visiota tulevasta. Ainoa mitä on, on sitä samaa: talouden reikäistä ekstraktivismia, josta niin harvat hyötyvät ja useimmat vain menettävät – maansa, luonnon puhtauden ja taloudessa suhteellisesti. Palaankin näin loppukaneettina OMR:ssa järjestämääni työpajaan, jonka otsikkona oli Sonhando, Reflectindo e Traçando Caminhos para o Desenvolvimento Rural Sustentável em Moçambique. Työpajaan osallistui tusina eri tyyppisiä asiantuntijoita – tutkijoita, virkamiehiä ja kansalaisjärjestöjen työntekijöitä. Kerroin ensin utopiasta työkaluna, jossa ensin unelmoidaan, mielikuvitellaan ja keskustellaan vailla rajoituksia hyvästä tulevaisuus, tässä tapauksessa erityisesti Mosambikin maaseutujen suhteen, ja sitten analysoidaan keinoja suunnata kehitys tuohon toiveissa siintävään järjestelmään. Jaoin porukan ryhmiin ja työstimme näitä utopioita koko aamun ja aamupäivän, jonka jälkeen projektimme tarjosi työpajaan osallistuneille herkullisen lounaan läheisessä ravintolassa. Sain palautetta, että juuri tällaista pitäisi Mosambikissa nyt tehdä, kirkastaa sitä, mihin suuntaan maata haluttaisiin kehittää. Lähdin hyvillä mielin Suomeen, pää ajatuksia pursuten.