Kirjoittaja: Elina Penttinen
Viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana Suomen ja Mosambikin suhteita on usein kuvattu solidaarisuuden, kehitysyhteistyön, ja kansojen välisen ystävyyden näkökulmasta. Fyysiseen infrastruktuuriin ja julkisiin palveluihin kohdistuneiden investointien ohella Suomi on kuitenkin johdonmukaisesti tukenut myös vähemmän näkyvää – mutta yhtä merkittävää – kumppanuuden ulottuvuutta: tutkimukseen, dataan, ja analyyttiseen kapasiteettiin liittyvää yhteistyötä. Nykyaikaiset taloudet eivät perustu ainoastaan fyysiseen infrastruktuuriin, koulutettuihin ammattilaisiin, ja toimiviin julkisiin instituutioihin, vaan myös vähemmän konkreettisiin voimavaroihin – luotettavaan tilastotietoon, osaaviin analyytikoihin, ja instituutioihin, jotka kykenevät muuntamaan tiedon päätöksiksi. Tämä tutkimusyhteistyön, koulutuksen, ja institutionaalisen oppimisen kautta vähitellen rakennettu näkymätön infrastruktuuri tukee politiikan uskottavuutta, vähentää epävarmuutta, ja luo pohjaa pitkän aikavälin taloudelliselle muutokselle.
Tätä taustaa vasten tutkimusyhteistyötä ei tule ajatella sivutoimintana. Se on osa perustaa, jolle kestävät instituutiot ja vakaat taloussuhteet rakentuvat. Suomen panos tähän perustaan on vuosikymmenten kuluessa saanut monia muotoja, heijastaen eri instituutioiden vahvuuksia ja muuttuvia painotuksia.
Yksi keskeinen piirre Suomen ja Mosambikin välisessä tutkimusyhteistyössä on ollut institutionaalinen ankkuroituminen. Suomalaisen tuen piirissä tehty tutkimus- ja analyysityö on toteutettu pääosin mosambikilaisten julkisten instituutioiden – ministeriöiden, virastojen, parlamentin ja yliopistojen – kanssa.
Toinen toistuva piirre on ollut relevanssi: tutkimus on muotoutunut konkreettisten taloudellisten, sosiaalisten, ja ympäristöön liittyvien haasteiden pohjalta.
Yksi havainnollistava esimerkki on Suomen ja Mosambikin ilmatieteen laitosten välinen yhteistyö, joka käynnistettiin uudelleen vuonna 2026 FIMOZA-hankkeen myötä. Tämä kumppanuus keskittyy sääennustekyvyn vahvistamiseen, varhaisvaroitusjärjestelmiin, ja ilmastoriskien hallintaan. Ilmaston aiheuttamien shokkien yleistyessä tällaisella analyyttisellä kapasiteetilla on merkitystä paitsi kansalaisten turvallisuudelle myös infrastruktuurisuunnittelulle, vakuutuksille, ja investointipäätöksille.
Suomi on tukenut päätöksentekoa tukevaa analyysiä myös parlamentaaristen instituutioiden kautta. Demo Suomen pitkäaikainen yhteistyö Mosambikin parlamentin kanssa on yhdistänyt soveltavaa tutkimusta, vertailevaa analyysiä, ja institutionaalista oppimista erityisesti kaivannaisalan ja ilmastopolitiikan valvontaan liittyvissä kysymyksissä. Analyyttisen kapasiteetin vahvistaminen edustuksellisissa instituutioissa on tukenut läpinäkyvyyttä, ennakoitavuutta, ja institutionaalista luottamusta.
Suomalaiset yliopistot ovat täydentäneet näitä panoksia valikoiduilla aloilla, erityisesti ympäristö-, koulutus-, terveys- ja yhteiskuntatieteissä. Yhteistyö mosambikilaisten julkisten yliopistojen – erityisesti Eduardo Mondlane -yliopiston (UEM) ja UniZambezen – kanssa on korostanut yhteistä tutkimusta, tohtorikoulutusta, ja opetussuunnitelmien kehittämistä. Vaikka nämä kumppanuudet ovat usein olleet mittakaavaltaan rajallisia, ne ovat auttaneet juurruttamaan tutkimustaitoja ja analyyttisiä menetelmiä instituutioihin, jotka muovaavat tulevia asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä.
Suomi on tukenut myös pitkäjänteistä paneutumista keskeisiin talouspolitiikan kysymyksiin. Yksi ilmentymä tästä on ollut YK:n kehitystaloustieteen tutkimuslaitoksen, UNU-WIDERn (United Nations University World Institute for Development Economics Research), työ. Laitos sijaitsee Helsingissä ja toimii Suomen isännöimänä. YK-yliopistojärjestelmän (UNU) vanhimpana instituuttina se juhli nelikymmenvuotista taivaltaan vuonna 2025.
Mosambikissa tämä sitoutuminen on konkretisoitunut muun muassa Inclusive Growth in Mozambique (IGM) -ohjelman kautta, joka käynnistettiin vuonna 2015. Ohjelma suunniteltiin Suomen tuella ja sitä rahoitti Suomen ulkoministeriö sen kahden ensimmäisen vaiheen ajan vuosina 2015–2025. IGM suunniteltiin alusta alkaen pitkäaikaisena tutkimuskumppanuutena, joka kiinnittyy suoraan valtionhallinnon instituutioihin. Ohjelmassa yhdistyvät korkeatasoinen soveltava tutkimus köyhyyteen, eriarvoisuuteen, työmarkkinoihin, rakenteelliseen muutokseen ja julkiseen talouteen liittyvissä kysymyksissä sekä pitkäjänteinen valtionhallinnon ja akateemisen yhteisön taloustieteilijöiden kapasiteetin vahvistaminen. Tätä kokonaisuutta täydentävät aktiivinen viestintä ja jatkuva politiikkavuoropuhelu, joiden kautta tutkimustieto on kytkeytynyt päätöksenteon arkeen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Yksi konkreettinen tulos on ollut Mosambikin hallituksen moniulotteisen köyhyysindeksin (multidimensional poverty index) kehittäminen. Indeksistä on sittemmin tullut tärkeä politiikkaväline, jota hyödynnetään vuosittain maakuntatason budjetoinneissa ja johon viitataan kansallisissa viitekehyksissä, kuten Mosambikin tuoreimmassa kansallisessa kehitysstrategiassa (ENDE 2025–2044). Ohjelma on tukenut myös Mosambikin makrotaloudellisten ennuste- ja projektiomallien kehittämistä sekä niihin liittyvää osaamista valtiovarainministeriössä. Sen puitteissa on niin ikään tuotettu uutta dataa maatalous- ja teollisuussektoreilta ja sosiaaliturvasta, sekä ainutlaatuista tutkimusta yliopisto- ja ammatillisen ja teknisen tutkinnon suorittaneiden nuorten siirtymisestä työelämään ja työmarkkinadynamiikoista. Laajemmin tarkasteltuna IGM-ohjelma on vahvistanut analyyttistä kapasiteettia sekä valtionhallinnossa että paikallisessa akateemisessa yhteisössä ja näin osaltaan edistänyt aiempaa syvällisempää ja näyttöön perustuvampaa talouskeskustelua Mosambikissa.
Työskentely tämänkaltaisen kumppanuuden parissa tekee selväksi, että tutkimuksen vaikutukset ovat usein kumulatiivisia ja tulevat täysimääräisesti näkyviin vasta ajan myötä. Monet nuoret taloustieteilijät ja analyytikot, jotka alun perin osallistuivat IGM-ohjelmaan harjoittelujakson, koulutusten, tai tutkimuksen kautta, ovat jatkaneet yhteistyötä ohjelman – tai laajemmin UNU-WIDERin – kanssa myös siirtyessään uusiin tehtäviin ministeriöissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Työskenneltyäni ohjelmassa vuodesta 2019 lähtien tämän jatkuvuuden seuraaminen – osaamisen syventyminen, itseluottamuksen kasvu, ja analyyttisen vastuun asteittainen siirtyminen mosambikilaisille kollegoille – on ollut yksi selkeimmistä muistutuksista pitkäjänteisten panostusten käytännön vaikutuksista. Uuden taloustieteilijöiden ja politiikka-analyytikoiden sukupolven esiin nousemisen kaltaiset tulokset eivät yleensä korostu yksittäisissä raportointijaksoissa, mutta ajan myötä ne muovaavat instituutioita sisältä käsin.
Kuva 4: Inclusive Growth in Mozambique (IGM) -ohjelman vuoden 2025 konferenssi järjestettiin 13. marraskuuta Maputossa. Ohjelma järjestää vuosittaisia akateemisia konferensseja joihin osallistuu sekä kansainvälisiä että paikallisia tutkijoita. Puhujat valitaan artikkelikutsujen (Call for Papers) kautta. Kuva: IGM/UNU-WIDER.
Kuva 5: R Studio-kurssin osallistujia UniLúrio ja UniZambeze -yliopistoista Nampulassa. UNU-WIDERin IGM-ohjelma järjestää kvantitatiiviseen tutkimukseen liittyvää koulutusta Maputon lisäksi Nampulassa ja Beirassa. Kuva: IGM/UNU-WIDER.
Kuva 6: IGM-ohjelman puitteissa laaditun Maatalouden kehitys Mosambikissa -raportin julkaisutilaisuus (21. helmikuuta 2025) Maputossa. Kuva: IGM/UNU-WIDER
Kuva 7: Inclusive Growth in Mozambique (IGM) ohjelman puitteissa tuotettuja raportteja ja policy brief julkaisuja esillä nuorisotyöllisyyttä käsitelleessä symposiumissa Maputossa 12. marraskuuta 2025. Kuva: IGM/UNU-WIDER
Kun Suomen ja Mosambikin suhteissa korostuvat yhä vahvemmin taloudellinen kumppanuus, kauppa, ja yksityiset investoinnit, saattaa tutkimusyhteistyö näyttäytyä ensisilmäyksellä aiemman vaiheen perintönä. Kokemus kuitenkin viittaa toiseen suuntaan. Investointipäätökset nojaavat uskottaviin politiikkakehyksiin, luotettavaan tietoon, toimiviin instituutioihin, sekä kykyyn ymmärtää ja hallita riskejä. Nämä edellytykset eivät synny nopeasti, eikä niitä ole helppo korvata, jos ne kerran rapautuvat.
Mosambikin talousagenda – taloudellisten volatiliteetin hallinta, suurten investointien muuntaminen laaja-alaisiksi yhteiskunnallisiksi hyödyiksi, työpaikkojen luominen kasvavalle väestölle, sekä ilmastoshokkeihin varautuminen – asettaa korkeat vaatimukset harkitulle päätöksenteolle. Suomalaisille yrityksille ja kumppaneille Mosambik tarjoaa paljon mahdollisuuksia, mutta niiden toimiminen tällaisessa ympäristössä edellyttää paitsi pääomaa ja teknologiaa myös luottamusta instituutioihin ja tietoon.
Tästä näkökulmasta tutkimusyhteistyön keskeiset opit liittyvät vähemmän yksittäisiin hankkeisiin kuin toimintatapaan: kärsivällisyyteen, jatkuvuuteen, ja haluun pysyä mukana vaikeiden kysymysten tarkastelussa pitkällä aikavälillä. Nämä ominaisuudet ovat aiemmin luoneet edellytyksiä onnistuneelle analyyttiselle työlle ja ovat edelleen olennaisia, kun kumppanuudet muuttuvat ja saavat uusia muotoja.
Neljän vuosikymmenen mittaisen suomalais–mosambikilaisen tutkimusyhteistyön tarkastelu olisi puutteellista ilman mainintaa kansalaisyhteiskunnan toimijoista, jotka ovat välittäneet tietoa ja ylläpitäneet vuoropuhelua virallisten ohjelmien rinnalla ja niiden ulkopuolella. Suomi–Mosambik Seura on osaltaan edistänyt Mosambikia koskevan tutkimuspohjaisen tiedon tunnettuutta Suomessa, tuonut ihmisiä ja instituutioita yhteen eri aikoina, sekä tarjonnut tilan, jossa kokemukset ovat voineet siirtyä sukupolvelta toiselle. Se on tukenut jatkuvuutta silloin, kun painotukset ja yhteistyön muodot ovat muuttuneet.
Onkin perusteltua toivoa, että Suomi–Mosambik Seura jatkaa tällaisen tiedonjakotilan vaalimista myös tulevaisuudessa – tärkeänä täydentävänä elementtinä viralliselle tutkimusyhteistyölle ja hiljaisena mutta vakaana ankkurina pitkäaikaisille kumppanuuksille.
Kuva 11: Tutkimustyöntekijä kerää peruselintarvikkeiden hintatietoja paikallisella torilla Maputossa. UNU‑WIDER pilotoi IGM‑ohjelmansa kautta kustannustehokkaita, crowdsourcing‑pohjaisia menetelmiä kaupunkien ja taajamien elintarvikehintatiedon ajantasaisuuden ja kattavuuden parantamiseksi.
Kuva 8: IGM-ohjelman tutkimusharjoittelijoiden tuottamia konferenssipostereita esillä Eduardo Mondlane (UEM) yliopiston taloustieteen laitoksen Tieteen päivillä 2024. Kuva: IGM/UNU-WIDER.
Kuva 9: Eduardo Mondlane yliopiston (UEM) taloustieteen laitoksen Tieteen päivä 2024 kokosi yhteen opiskelijoita ja tutkijoita. Kuva: IGM/UNU-WIDER.
Kuva 11: Tutkimustyöntekijä kerää peruselintarvikkeiden hintatietoja paikallisella torilla Maputossa. UNU‑WIDER pilotoi IGM‑ohjelmansa kautta kustannustehokkaita, crowdsourcing‑pohjaisia menetelmiä kaupunkien ja taajamien elintarvikehintatiedon ajantasaisuuden ja kattavuuden parantamiseksi.