Mosambikilaisten naisten yhteistyöverkoston Forum Mulherin puhelimet pirisevät taukoamatta. Forumissa toimiva kepalainen Soila Hirvonen luistelee toimiston kiiltävillä lattioilla ja vastailee soittoihin. Viimeisenä työpäivänään Soila on Forumista ihan yhtä innostunut kuin kehitysjoukkolaiskautensa alussakin.
- Olen ollut etuoikeutettu ihminen, kun olen saanut tehdä tätä työtä, hän myöntää.
Soila Hirvonen on työskennellyt Kepan kehitysjoukkolaisena kolme vuotta. Tosin Mosambik-vuosia on kertynyt taakse yhteensä jo viisi, sillä Soila aloitti maassa vuonna 1990 ruotsalaisen kansalaisjärjestön ARO:n palveluksessa. Toimittuaan kaksi vuotta ARO:ssa koordinaattorina, hän siirtyi Kepaan naistyöhön.
- Mosambikissa oli tuolloin olemassa epäsäännöllisesti kokoontuva, pääasiassa kansainvälisten järjestöjen perustama Women in Development -komitea, johon kuuluivat ne harvat tuolloin olemassa olleet mosambikilaiset naisjärjestöt ja YK:n eri järjestöjä. Ryhmän toiminta oli kuitenkin joutunut pysähdyksiin, sillä kenelläkään ei ollut aikaa toiminnan kehittämiseen.
90-luvun alussa mosambikilaisessa järjestökentässä tapahtui suuria muutoksia. Uusi perustuslaki poisti yksipuoluejärjestelmän ja takasi toimintaoikeudet kansalaisten vapaasti muodostamille ryhmille. Tämä mahdollisti myös uusien naisjärjestöjen syntymisen.
Lamaantunut WID-komitea päätettiin herättää uudelleen henkiin ja liittää siihen vasta syntyneet paikalliset naisjärjestöt. Soilan tehtäväksi tuli mosambikilaisten naisjärjestöjen networkin synnyttäminen.
Soilan ensimmäinen konkreettinen työtehtävä oli perustaa toimisto ja ostaa sinne tarvittava kalusto ja laitteisto.
- Tuskallisinta aikaani Mosambikissa oli tuo kuukausi, jolloin en voinut tehdä muuta kuin istua kädet ristissä odottamassa donorien lopullisia rahapäätöksiä.
Rahapussien nyörit heltisivät ja konttori pantiin vauhdilla pystyyn. Donorit suostuivat maksamaan palkkaa myös Soilan contrapartelle, joksi valittiin Radio Mosambikin toimittaja Cídia Monteiro.
Pian kaksikko kiersi hiki päässä provinsseja tutustumassa naisjärjestöjen toimintaan, laati ehdotuksia Forumin toiminta- ja taloussuunnitelmaksi, aloitti informaatiolehdisen teon, hoiti konttorin juoksevat asiat ja loi yhteyksiä donorien sekä uusien paikallisten naisjärjestöjen verkostojen laajentamiseksi.
Tällä hetkellä Forum Mulher on rekisteröity yhdistys, jonka tarkoitus on toimia jäsenjärjestöjensä keskustelu- ja informaatiokanavana ja tiedottaa muillekin järjestöjen tekemästä naistyöstä. Halukkaille järjestetään kursseja naiskysymyksistä ja Forum toimii niin ikään painostuselimenä päättäjien suuntaan.
Rekisteröitymisen yhteydessä käytiin pitkä ja harras keskustelu yhdistyksen säännöistä ja päämääristä. Sääntöjä muokattiin niin pitkään, että jotkut avunantajat alkoivat väsyä mosambikilaisten perusteellisuuteen.
- Tämä keskustelu oli prosessina erittäin tärkeä. Sen kautta luotiin se yhteisyyden liima, jolla jäsenjärjestöt tuntevat Forumin omakseen. Rahoittajien ongelma on usein se, että he haluavat nähdä nopeita prosesseja ja kaikkea kivaa konkreettista, kuten kursseja, kokouksia ja seminaareja, Soila kritisoi.
Forum Mulher oli rnsimmäinen Mosambikiin perustettu network. Erös tärkeä ast Forumin työssäonkin ollut kasvattaa vapaita ihmisiä kattojärjestötyyppiseen yhteistyöhön. Jo pelkästään vapaissa kansalaisjärjestöissä toimiminen on monille outoa, sillä siihen ei voi soveltaa vanhaa massajärjestöjen toimintamallia.
- Se, että yhden yksittäisen järjestön piti toimia suuremmassa kuviossa, meni monelta yksinkertaisesti yli hilseen. Myös se ettänaisten täytyi ensin valmistella asioita omassa jäsenjärjestössään ja sitten ilmaista Forumin kokouksissa koko järjestön kanta, tuntui monesta vaikealta. Alussa ihmiset helposti puhuivat vain omassa persoonassaan ja unohtivat edustavansa jotain laajempaa kokonaisuutta.
Alussa Soilan työnkuva oli toimia all-around-naisena, joka osallistui kaikkeen mahdolliseen: toimintaehdotuksien kehittelyyn, donoryhteyksien ylläpitoon, kokouksien vetämiseen, kopiointiin, postitukseen ja rahaliikenteen valvomiseen. Huomattava osa ajasta kului myös autonkuljettajana.
- Vähitellen Cídia kasvoi omaan koordinaattorin rooliinsa ja viime vuonna saimme vihdoin varat myös sihteerin ja kirjanpitäjän palkkaamiseen.
Nyt kun Soilan sopimus loppuu, on Forumille rakennettu kunnolliset perusrakenteet, joiden varassa toiminta jatkuu eikä ulkomaisen koperantin panosta enää tarvita tällä alueella.
- Meillä on toimiva konttori, paljon aktiivisia jäsenjärjestöjä ja hallitus, joka tietää mitä tulevaisuudessa tekee. Voin rauhallisin mielin lähteä, huokaisee Soila.
Forumia ovat rahoittaneet erityisesti norjalainen Norad sekä YK:n järjestöistä Unicef ja UNDP. Myös Kepan tukipanos kehitysjoukkolaisen rekrytoijana on ollut tärkeä. Forum Mulherilla ei ole koskaan ollut vaikeuksia löytää työlleen rahaa.
Vuosien pelaaminen eri donor-organisaatioiden kanssa on kuitenkin tehnyt Soilasta hiukan "donorvihamielisen".
- Donorit ovat tiukasti kiinni omissa säännöissään. Rahojen saanti kestää usein kauan ja kaikki haluavat antaa rahaa vain projekteihin. Juoksevia menoja, palkkoja tai autoa ei kukaan halua kustantaa. Silti kaikki muut aktiviteetit ovat riippuvaisia siitä, että perusasiat toimistolla hoidetaan kunnolla.
- Rahoittajien kohdalla rahan saaminen saattaa olla paljon vastaavasta henkilöstä ja kehitysavun yleisistä muotivirtauksista kiinni. Nyt monet bilateraalidonorit täällä haluavat tukea vain demokratiakehitystä. Jos yhtäkkiä joku paikallinen virkamies saa päähänsä, ettei naisten oikeuksien ajaminen ole osa demokratiaa, jäämme nuolemaan näppejämme.
- Naistyö on useiden donorien tukilistan kärkipäässä ja lahjoittajat ovat tajunneet, että Forum vahvistaa myös yksittäisten naisjärjestöjen vaikutusvaltaa ja kapasiteettia toimia. Donorien on ehkä ollut helppoa kanavoida rahaa järjestölle, jossa on töissä ulkomaalainen koperantti, joka valvoo rahankäyttöä ja tarkistaa, että kirjanpito todella täsmää.
Donoreilla olisi rahaa monelle muullekin naisjärjestölle. Ongelma on se, ettei järjestöissä osata vielä valvoa rahankäyttöä tarpeeksi tiukasti.
- Liian usein kuulee kavalluksista, varkauksista ja muista väärinkäytöksistä. Kenenkään ei Mosambikissa kuitenkaan tarvitse valittaa, ettei saa naistyöhön rahaa. Kyllä saa, jos osaa käyttää ja tilittää varat kuten avunantaja haluaa.
Mosambikilaisten naisten elämä näyttää vieraan silmin katsottuna käsittämättömän raskaalta. Naisten arkea vaikeuttaa siirtomaavallan, sisällissodan ja rakennesopeutusohjelmien aiheuttama köyhyys. Tämän lisäksi naisia sortaa patriarkaatti, joka on universaali ongelma.
- Köyhyys tekee sen, että vaikka olisit henkisesti kuinka itsenäinen ja emansipoitunut tahansa, mutta taloudellisesti miehistä riippuvainen, sinun on pakko niellä mitä eteesi annetaan.
Toisaalta Mosambikista löytyy naisia, jotka ovat yltäneet taloudelliseen itsenäisyyteen, mutta joita patriarkaalisen yhteiskunnan sovinnaisuuskäsitykset ja tradition paine tukahduttavat. Ajatus, että nainen voisi elää itsenäisesti ja ilman miestä, on mosambikilaiselle yhteiskunnalle vielä uusi.
- On sosiaalisesti hyväksytympää olla miehen rakastajatar numero viisi, jota mies käy kerran kuussa hakkaamassa, kuin elää yksin. Yksinäistä naista pidetään helposti prostituoituna tai noitana.
Mosambikilainen yhteiskunta painiskelee monen murroksen keskellä. Naiskysymys on vain osa suurempaa yhteiskunnallista muutosprosessia.
- Naisten asema on kiinteästi sidoksissa yhteiskunnan yleiseen kehitystasoon. Feodaaliajalla tai teollisuuden alkupuolella ei Suomessakaan ollut tietoa demokratiasta tai naisten oikeuksista. Vasta kun yhteiskunta kehittyi niin, että naisilla oli mahdollisuuksia löytää toimeentulo ja luoda taloudellisesti itsellinen elämä, muutkin asiat alkoivat kehittyä. Tämä pätee myös Mosambikissa.
Soila toteaa, että ulkomaiset avunantajat toteuttavat asioita joskus nurinkurisesti: ensin yritetään luoda demokraattisia oikeuksia ja vasta sitten elämisen ehtoja.
- Parannukset naisten asemassa eivät riipu pelkästään siitä, miten hyvin saamme naiset emansipoitua ja tiedostusprosessit käynnistymään. Naiset tiedostavat elämänsä realiteetit erittäin selkeästi. Kysymys on siitä, mikä on käytännössä mahdollista toteuttaa ja mikä ei.
Soila painottaa sitä, että kolmanteen maailmaan naistyöhön lähtijältä vaaditaan erityisen suurta kulttuurista herkkyyttä.
- Tänne on turha tulla suu vaahdossa pauhaamaan feminismistä ja kauhistelemaan mihin kaikkeen naiset alistuvat. Suomessa ajoittain päätään nostava "kovan linjan" feminismi ei sovellu siirrettäväksi tänne. Olisi kuunneltava sitä mitä täkäläiset naiset itse ajattelevat oikeuksistaan.
- Täkäläisten suurin etu on uskomattoman voimakas positiivinen elämänvoima, joka hehkuu kaikista. Mosambikilaiset ovat käyneet elämässään läpi monet vaikeudet ja silti he jaksavat olla iloisia, ystävällisiä ja kohteliaita ja ryhtyä tanssahtelemaan heti kun tulee tilaisuus. Tämä voima - mistä ihmiset sitten ammentavatkin - on jotain, mitä sydämeni pohjasta ihailen ja melkein kadehdin.
- Ihmisten positiivinen asenne lienee syy siihen miksi olen viihtynyt täällä niin hyvin. Olen tuntenut, että näillä ihmisillä on jotain ja arvokasta, josta haluaisin saada tartutusta. Joskus liikutun, kun ajattelen miten avosylin mosambikilaiset ovat ottaneet minut vastaan.
Satu Lassila, Maputo
Kirjoittaja on toimittaja ja Kepan kehitysjoukkolainen Mosambikissa.
Kumppani-lehden alkuperäinen kuvituskuva jutusta.
Kuvan ottaja: Satu Lassila